@Rikosuhripaivystys

Rikosuhripäivystys

Ask @Rikosuhripaivystys

Sort by:

LatestTop

Previous

moikka minua kiinnostaa mikseivät autolla ajaneet ja sen vuoksi tappaneet saa pitkää tuomiota vankilassa ???

Hei,
Kiitos kysymyksestä. Median kautta liikenteessä tapahtuneet kuolonkolarit ja muut vakavat onnettomuudet uutisoidaan usein näyttävästi. Tunnetasolla tämänkaltaiset uutiset koskettavat kaikkia ja erityisesti kun uhreina on esimerkiksi lapsia tai nuoria. Äkilliset kuolemantapaukset voivat herättää monenlaisia tunteita esimerkiksi vihaa, surua, pelkoa, ahdistusta ja pettymystä. Kaikenlaiset tunteet, voimakkaatkin ovat normaaleja tämänkaltaiseen epänormaaliin tilanteeseen.
Esitit kysymyksen, miksi autolla tappaneet eivät saa pitkiä tuomioita vankilassa. Viimeaikoina on käyty vilkasta kansalaiskeskustelua siitä, pitäisikö liikennerikosten ja erityisesti rattijuopuneiden rangaistuksia koventaa. Rikosuhripäivystyksen tehtävänä on tukea ja auttaa kaikkia rikoksen uhreja, uhrien läheisiä ja rikosasiassa todistavia. On tärkeä siis muistaa, että RIKU tukee ja auttaa myös liikennerikosten uhrien läheisiä ja henkilöitä, joita asia mahdollisesti koskettaa.
RIKU ei ota koskaan kantaa tuomioiden pituuteen vaan keskittää kaikki voimansa ohjaamaan ja helpottamaan niiden ihmisten elämää, jota mahdollinen rikostapahtuma on koskettanut.
Olet lämpimästi tervetullut RIKUchattiin keskustelemaan asiasta. RIKUchat on auki aina arkisin, kun työntekijämme ovat toimipisteellään (noin 9.00-15:00 välisen ajan) ja aina tiistaisin klo 17:00-19:00.
Muita RIKUn palveluita löydät osoitteesta www.riku.fi ja nuorille www.riku.fi/nuoret
Ystävällisin terveisin
Rikosuhripäivystys, Nina

View more

eikai se ole totta että ask fm julkistaa anonyymien kysymykset eli tulee oikeet nimet näkyviin? kun siitä on juttua täällä jollai että jos oot kirjottanu anona jollekki jotai hänestä saa selville kuka sen kirjotti.vai pysyykö ne salassa

Hei,
Kiitos kysymyksestäsi. Juuri hetki vastasinkin samankaltaiseen kysymykseen.
Meillä ei Ask fm:n käyttäjinä ole tiedossa, että palvelu mitenkään olisi julkistamassa anonyymien käyttäjien nimiä tai muitakaan tietoja.
Parhaiten kysymykseen voisi vastata Ask.fm ylläpito. Kannattaa käydä tutustumassa tarkkaan palvelun yksityisyysasetuksiin ja muihin turvallisuus ohjeisiin. Tässä linkit sinulle: http://ask.fm/about/safety/safety-security-essentials ja http://ask.fm/about/safety/privacy-policy
Terveisin RIKU / Pia

moikka voiko ihminen saada selville kuka hänen ask kiinsa kiroittelee sillä eräs poika alkoi vältellä minua kun kirjoitin anona tykkääväni hänestä ja koulussakin käyttäydyin normaalisti ja muuta vaihtoehtoa ei ole etteikö hän osaisi selvittää kuka viestin laittoi vai onko se edes mahdollista ???

Hei,
Kiitos kysymyksestäsi. Onpa ihanaa, että tykkäät  ja hienoa, että yrität myös asiasta viestittää tuolle pojalle.
Tykkääminen ja monet muutkin tunteet voivat kyllä aika helposti tulla ilmi omista eleistä ja käytöksestä ihan huomaamattakin. Toiset meistä ovat niitä taitavampia tulkitsemaan kuin toiset. Tuohon kysymykseesi meidän on ihan mahdoton vastata, sillä olemme sinun kanssasi ihan samanvertaisia Ask.fm sovelluksen käyttäjiä. Palvelu on kehitetty alun perin niin, että sitä voi käyttää nimettömänä.
Tutustu huolella palvelun yksityisyysasetuksiin ja muokkaa tarvittaessa omaa käyttäjäprofiilia, jos huomaat yksityisyysasetuksissasi puutteita. Tässä sinulle suora linkki lisätietoihin. http://ask.fm/about/safety/privacy-policy
Voit tulla kysymään ja juttelemaan lisää myös RIKUchattiin, jonka löydät täältä: www.riku.fi/nuoret
Terveisin RIKU /Pia

View more

Related users

Moikka jos kaveri sanoo ettei hänestä saa kertoa eteenpäin että häntä kiusataan saanko silti kertoa siitää eteenpäin vaikka henkilö sen kieltää ???

Hei!
Hyvä, kun tulit kysymään neuvoa. Luottamus on tärkeä osa ystävyyttä ja kaveruutta, mutta niin on myös ystävän auttaminen pulassa.
Esimerkiksi kiusatuksi tai rikoksen uhriksi joutuminen on nuorille usein niin pelottava ja hävettävä kokemus, että siitä ei uskalleta kertoa kenellekään tai korkeintaan kaverille. Kiusaamisesta kertominen on yleensä ensimmäinen yritys saada itselleen apua. Kaverin kanssa yhdessä pohtimalla voi onnistua tämän taipumaan siihen, että asiasta kerrotaan jollekin luotettavalle aikuiselle. Myös kiusaajan valta kiusattuun vähenee, kun rohkenee tehdä asiasta julkisemman.
Joskus on silti tilanteita, että kaveri ei anna lupaa kertoa. Silloin on tarpeen miettiä, miten voisi kaveria auttaa parhaiten. Esimerkiksi, jos kaverin kertomus saa huolestumaan tämän hyvinvoinnista, turvallisuudesta tai jaksamisesta, on todella tärkeää, että tarvittaessa lähtee etsimään apua kaverille. Silloin on parasta jakaa asia jonkun luotettavan aikuisen kanssa, jotta kaveri ei jää ikävässä tilanteessa ilman apua tai tukea. Ystävyyteen kuuluu myös auttaminen. Se voi valitettavasti joskus tarkoittaa kaverin luottamuksen pettämistä, mutta kenenkään ei ole hyvä jäädä yksin ikävän tai satuttavan salaisuuden kanssa tai jännittää kaverin turvallisuuden puolesta.
Voit tulla myös juttelemaan tai kysymään neuvoja RIKUchattiin. Chat löytyy täältä www.riku.fi
Terveisin RIKU/Pia

View more

Onko psykiatrin muka aina annettava jokin diagnoosi? Jos esim lapsesta on pyydetty arviota. Eikö se ole kunniaa loukkaavana antaa diagnoosin vain huvin vuoksi jos siis diagnoosiin ei ole mitään aihetta. Voiko asiaa viedä eteenpäin?

Hei,
Kiitos kysymyksestä. Tuntuu varmasti kurjalta jos olet psykiatrin kanssa eri mieltä lapsen tilanteesta. Kysyit voisitko viedä asiaasi jotenkin eteenpäin. Suomessa on turvattu potilaan oikeuksia niin, että jos potilas tai asiakas kokee tulleensa terveydenhuollon palveluissa väärin kohdelluksi niin hän voi selvitellä tilannettaan potilasasiamiehen kautta. Potilasasiamiehen tehtävänä on neuvoa ja avustaa potilasta ja potilaan läheisiä, jos he ovat tyytymättömiä saamaansa hoitoon tai kohteluun. Potilasasiamiehen yhteystiedot saat omalta terveysasemaltasi ja palvelut ovat maksuttomia.
Yleisesti voi kuitenkin todeta, että psykiatrit eivät koskaan aseta diagnooseja huvin vuoksi. Uskon, että ottamalla yhteyttä potilasasiamieheen niin saat tietoa, joka auttaa sinua selvittämään asiaasi.
Ystävällisin terveisin Rikosuhripäivystys, Nina

View more

Liked by: Etsivä Nettityö

Minusta tehtiin täysin perätön ls-ilmoitus pari vuotta sitten joka oli täyttä valetta ja johti täysin turhaan huostaanottoon joka sitten purettiin. Olen koko tämä miettinyt tekeväni tästä ilmoituksen tekijästä rikosilmoituksen mutta en ole uskaltanut. Onko minulla edes mitään mahdollisuutta tehdä il

Hei!
Kysymyksestäsi ei käy ilmi, että oletko asiassa huostaanoton kohteena ollut lapsi tai nuori vai lapsen huoltaja.
Me suosittelemme, että olet ihan ensimmäiseksi yhteydessä esim. oman sosiaalipalvelutoimiston sosiaaliasiamieheen. Se on taho, joka pyrkii auttamaan, jos kokee tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti tai virheellisesti sosiaalpalveluissa. Tässä linkki lisätietoihin: http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/asiakkaanoikeudet/asiamies
Rikosilmoituksen teko ei mielestämme ole ensisijainen toimenpide tässä asiassa.
Jos haluat, voit tulla juttelemaan asiasta RIKUchattiin, joka on auki tiistaisin klo 17-19 ja mahdollisuuksien mukaan kaikkina arkipäivinä klo 9-15.
Chat löytyy täältä: www.riku.fi
Tervetuloa!
terv. RIKU/ Pia
Liked by: Etsivä Nettityö

Miksi ette vastaa kaikkiin kysymyksiin? :'-(

Hei!
Vastaamme kyllä kaikkiin kysymyksiin, mutta joskus se valitettavasti vie aikaa muutaman päivän. Pääsääntöisesti vastaamme kysymyksiin 1-3 päivän kuluessa.
Terv. RIKU/Pia

Missä asun?:) todista et voit selvittää et anonyymit saadaan kii. Mun kamu ei usko ja haukkuu muita:(( mut sano mun paikkakunta älä etu nimee. Niin voi kiusaaminen loppuu ku näytän kamulle.Kiitti

Hei,
Ymmärsin kysymyksesi niin, että haluat meidän RIKUsta selvittävän sinun asuinpaikkasi ja etunimen, jotta voit todistaa kaverillesi, että se onnistuu? Vai tarkoititko jotain muuta?
Meillä RIKUssa tai minkään muunkaan tahon nettipalveluissa ei ole mahdollista selvittää nimettömän tai nimimerkin suojissa esiintyvän kysyjän tai chattaajan henkilöllisyyttä, asuinpaikkaa, ikää tai muuta tietoa, mitä tämä ei halua niitä antaa. Harvoin niitä on edes tarpeen kysyä.
Meidän mahdollisuutemme auttaa rikoksenuhria tai tämän läheistä perustuu luottamukseen ja yhteydenottajan vapaaseen valintaan antaa yhteystietonsa meille. Meidän tavoitteemme on antaa tietoa ja ohjata asiakas aina tarvittavien kasvokkaisten palvelujen piiriin. Me emme tähän tarkoitukseen tarvitse kenenkään henkilötietoja, yleensä asuinpaikkakunta , etunimi ja puhelinnumero riittää, jotta saamme välitettyä yhteydenottopyynnön tarvittavaan palveluun.
terveisin RIKU /Pia

View more

Jos on joutunut raiskausyrityksen kohteeksi, eikä uskalla tehdä poliisille ilmoitusta, koska tekijä tuntee uhrin, voiko asiasta tietävä viedä asian poliisille?

Hei,
Hyvä, kun tulit kysymään neuvoa.
Kun seksuaalisen väkivallan tekijä on tuttu, on ymmärrettävää, että asiasta kertominen on aina tavanomaista vaikeampaa. Raiskausyritykseenkin liittyy yleensä pelkoa ja häpeää.
Raiskausyritys on rikos, josta, kuka tahansa asiasta tietävä, myös ulkopuolinen voi tehdä rikosilmoituksen. Esimerkiksi ystävä tai muu läheinen voi lähteä asiaa hoitamaan uhrin puolesta tai tämän kanssa. Ilmoituksen jälkeen poliisin on kuitenkin kuultava uhria. Tässä kuulemistilaisuudessakin ystävä tai esimerkiksi RIKUn tukihenkilö voi olla mukana.
Rikosuhripäivystyksestä uhrin tai rikoksesta todistavan on mahdollista saada maksuton tukihenkilö koko rikosprosessin ajaksi. Rikoksen uhrilla on aina halutessaan mahdollisuus ottaa tukihenkilö mukaan jo ilmoitusta tehdessä tai sitten kuulusteluihin mennessä. Täältä löytyy kaikkien RIKUn toimipisteiden yhteystiedot: http://www.riku.fi/fi/yhteystiedot/
Tule juttelemaan asiasta myös RIKUchattiin. Siellä on mahdollisuus keskustella nimettömänä ja meidän on helpompi antaa sinulle paremmin vastauksia mahdollisiin muihinkin kysymyksiisi. Chat löytyy täältä: www.riku.fi/nuoret
Ystävällisin terveisin RIKU/Pia

View more

Hei. Minusta on tehty feikkiprofiili facebookiin. En itse käytä facebookia. Tiedän vain sen, että joku on pilaillen päättänyt esittää siellä minua ja profiilikuvaksi on laitettu minusta kuva, jonka julkaisuun netissä en ole antanut lupaa. Mitä minun pitäisi tehdä?

Kiitos kysymyksestä. Hyvä, että tulit kysymään neuvoa.
Jos tiedät, kuka tai ketkä ovat feikkiprofiilin tehneet, kannattaa ihan ensimmäiseksi pyytää heitä poistamaan profiili. Samalla voit muistuttaa heitä siitä, että mm. kuvan julkaiseminen ilman lupaa on kiellettyä. Jos pyyntö ei tuota tulosta, voit olla yhteydessä Facebookin ylläpitoon ja pyytää heitä poistamaan profiilin sillä perusteella, että se on feikki. Tässä linkki, josta löydät lisätietoja, miten toimia: https://www.facebook.com/help/434138713297607/
Netissä kiusanteko ja kertomasi kaltaiset feikkiprofiilit ovat ikävä kyllä yleisiä. Väärällä tai toisen henkilön nimellä esiintyminen ei vielä ole rikos. Mutta jos tekee feikkiprofiililla petoksen tai julkaisee kunniaa loukkaavia tekstejä tai kuvia, voi myös rikoksen tunnusmerkit täyttyä. Myös kuvien tekijänoikeusrikkomus on mahdollinen.
Poliisi on koonnut tietoa netin identiteettivarkauksiin liittyen tänne:
https://www.poliisi.fi/poliisi/helsinki/home.nsf/pages/4AA4B4D403026EC2C2257A7E0034F614?opendocument
Jos haluat, voit tulla juttelemaan asiasta myös RIKUchattiin. Siellä voimme antaa sinulle paremmin neuvoa juuri sinun tilanteeseen. Chat löytyy täältä: www.riku.fi/nuoret
terveisin RIKU/Pia

View more

Jatkan edellistä juttuani kun kouluni kuraattori ja kukaan läsnä-olija ei osannut sanoo tai sano että rikos ilmoituksen teko ei kannata kun vanha juttu, mutta rikoksethan vanhenevat minun tietääkseenin vast 40v jos ei jää kiinni?

Hei,
Kiitos jatkokysymyksestä. Edelliseen vastaukseen vielä lisänä, että poliisi aina selvittää onko rikos tapahtunut ja mikä rikosnimike on kyseessä. Jos nyt oletamme, että kyseessä olisi esimerkiksi laiton uhkaus, niin syyteoikeus vanhenee vasta viidessä vuodessa. Kuten jo edellisessä vastauksessa korostin, niin mielestäni on erittäin tärkeää, että poliisi saa aina tietoonsa teräaseella tehdyt tappouhkaukset ja erityisesti jos uhkaus on tapahtunut koulussa.
Turvallista opiskelua!
Ystävällisin terveisin Nina, Rikosuhripäivystys

minulla kävi n. 0,5v sitten puukko tappelu koulussa, kun poika uhkasi puukolla tappaa koko luokan.. saimme muun luokan kanssa tilanteen rauhoittumaan puukot pois häneltä. Mietin kun tämä ei ole hänen eka eikä varmaan viimeinen kerta kun haluaa tappaa jonku/jotkut, jotta pitäiskö tehä rikosilmoitus?

Hei,
Kiitos kysymyksestä. Kysyt, että pitäisikö tehdä rikosilmoitus? Toisten hengen uhkaaminen teräaseella kuuluu aina poliisille ja on tärkeää, että asiasta ilmoitetaan ja tehdään rikosilmoitus, vaikka tapahtuneesta on kulunut aikaa. Rikosilmoituksen voi tehdä millä tahansa poliisiasemalla. Poliisin tehtävänä on sitten selvittää onko rikos tapahtunut ja mikä rikosnimike on kyseessä.
Kerrot epäileväsi, että tämä kyseinen henkilö on uhkaillut ennen tai jatkaa uhkailua jatkossa. Poliisin tehtäviin kuuluu rikostutkinnan lisäksi myös rikostorjunta ja rikosten ennaltaehkäiseminen. Siksi asiasta on tärkeä ilmoittaa poliisille, vaikka tapahtuneesta on vajaa puoli vuotta.
Tappouhkaus ja teräaseella uhkaaminen on aina pelottavaa. Tämän vuoksi on tärkeää, että tapahtuneesta ja sen herättämistä ajatuksista ja tunteista on mahdollisuus keskustella.
Väkivaltatilanteessa ihminen reagoi aina myös siihen, mitä olisi voinut tapahtua eikä vain siihen, mitä tapahtui. Tästä johtuen väkivallalla uhkaaminen voi aiheuttaa samantyyppisiä reaktioita ja oireita kuin väkivallan kohteeksi joutuminen. On siis täysin normaalia, että väkivallan uhkaa kokeneet reagoivat voimakkaasti tapahtuneen jälkeen.
RIKUchat www.riku.fi/nuoret tarjoaa mahdollisuuden keskustella anonyymisti omista ajatuksista ja tunteista väkivaltaan liittyen. RIKUchat on auki arkisin noin 9:00-15:00 kun olemme toimistolla ja aina tiistaisin klo 17:00-19:00. Myös RIKUn palvelupisteet www.riku.fi ohjeistavat, auttavat ja antavat tukea rikosuhriasioissa.
Hienoa, että tulit selvittämään asiaa.
Turvallista jatkoa terveisin Nina, Rikosuhripäivystys

View more

Jos on oikeudenkäynti kesken pahoinpitelystä ja epäilty on menehtynyt kesken kaiken, miten homma jatkuu?

Hei,
Hyvä, kun lähdit asiaa selvittämään.
Jos rikoksesta epäilty kuolee kesken rikosprosessin, niin prosessi päättyy siihen. Asianomistajalla eli rikoksen uhrilla on kuitenkin mahdollisuus tietyissä rikoksissa ja tietyin ehdoin hakea korvauksia Valtionkonttorilta.

Lisätietoja ja ohjeita korvausten hakemiseen kannattaa kysyä omalta asianajajalta. Myös Valtionkonttorin sivuilta löytyy lisätietoja: http://www.valtiokonttori.fi/fi-FI/Kansalaisille_ja_yhteisoille/Korvaukset_ja_etuisuudet/Rikosvahingot
Neuvoa voi kysyä myös Rikosuhripäivystyksen Juristin puhelinneuvonnasta, joka päivystää maanantaista torstaihin klo 17.00-19.00. http://www.riku.fi/fi/palvelut/juristin+puhelinneuvonta+0203+16117/
terveisin RIKU /Pia

mitä minun kuuluisi tehdä kun haluiaisin ja minun tyttöni haluisi olla minun kanssani mutta huoltaja sanoo tekevän ikävyyksiä(tappaa) jos en jätä häntä rauhaan.. emme ole suhteessa enää.. mutta haluisimme olla ja miten voisin auttaa tätä tyttö ? :/ :)

Hei,
Kiitos kysymyksestäsi.
Ikävä kuulla, että sinua on uhkailtu ja että suhteesi tyttöystävään on loppunut. Kysymyksestäsi ei käy ilmi sinun tai tyttöystävän ikä, eikä myöskään se syy, miksi huoltajat ovat sinua pyytäneet hänet jättämään rauhaan. Näin ollen tässä on mahdotonta antaa tarkempia ohjeita tilanteeseesi.

Et myöskään tarkemmin kerro, minkälaista apua tyttö tarvitsee, missä asiassa haluaisit häntä auttaa? Tilanteen ratkaisuun liittyy oleellisesti se, minkä ikäisiä olette ja minkä vuoksi huoltajat ovat tytöstä huolissaan.
Jos haluat, voit tulla juttelemaan aiheesta lisää vaikka RIKUchattiin. Chatin löydät meidän nettisivuilta www.riku.fi/nuoret
terveisin RIKU/Pia

Mitä mä teen mun kaveri on raiskattu pari vuotta sitten sen ollessa joku vähän päälle 10.v, ja nyt se on kai masentunu tai jotai, eikä haluu kertoo mistään sen vanhemmille? Miten mä pystyn auttaan sitä?

Hei, hyvä kun tulit kysymään apua.
Ystäväsi on joutunut törkeän seksuaalirikoksen uhriksi ja tarvitsee nyt aikuisten ja ammattilaisten apua. On tärkeää, että kannustat häntä kertomaan tapahtuneesta, vaikka rikoksesta on kulunut jo jonkin aikaa. Sinä olet jo nyt auttanut ystävääsi kun tulit kysymään RIKUsta neuvoja. Tosi ystävä toimii juuri näin :)
Seksuaalirikoksen uhri häpeää usein tapahtunutta ja kieltäytyy kertomasta tai puhumasta asiasta. Usein uhri kertoo tapahtuneesta vain parhaimmalle ystävälleen, kieltäen kuitenkin ystävää kertomasta asiaa eteenpäin. Tämänkaltaisen raskaan ja satuttavan salaisuuden pitäminen on kuitenkin vahingollista niin rikoksen uhrille kuin myös hänen ystävälleen.
Kerrot, että ystäväsi voi huonosti ja on ehkä masentunut. Nyt olisi tärkeää saada ystävällesi oikeanlaista apua. Tässä ohjeita, miten toimii tosi ystävä:
- Kerro ystävällesi, että on normaalia ja ymmärrettävää, että tapahtunut hävettää ja ettei siitä halua puhua tai kertoa kenellekään. Painota kuitenkin, että seksuaalirikos on asia, johon tarvitaan aina aikuisten apua ja tukea.
- Kannusta raiskauksen uhria kertomaan asiasta ensin jollekin luotettavalle ja turvalliselle aikuiselle. Tarjoudu menemään tueksi tilanteeseen, missä asiasta kerrotaan tai puhutaan. Joskus seksuaalirikoksesta voi olla helpompi kertoa kirjoittamalla ja asian saa kerrottua ojentamalla kirjoitetun lapun aikuiselle.
- Kerro ystävällesi, että vaikka satuttavan salaisuuden kertominen on vaikeaa ja pelottaa, niin se on ensimmäinen ja tärkeä askel toipumisen tiellä.
- Painota ystävällesi, että ilman apua ja tukea on vaikea selviytyä. Usein kipeä ja raskas salaisuus tulee ajan mittaan vain raskaammaksi kantaa.
- Kerro kaverillesi, että tosi ystävyyttä on tehdä kaikkensa avun saamiseksi. Joskus se tarkoittaa kipeän salaisuuden eteenpäin kertomista, mikä voi tuntua ystävästäsi luottamuksen pettämiseltä. Kerro, että kenenkään ei tule kantaa näin satuttavaa salaisuutta, ei uhrin eikä uhrin ystävien. Voit myös sanoa, että satuttavan salaisuuden kertominen ei ole helppoa eikä tunnu välttämättä mukavalta, mutta se on ainoa keino avun saamiseksi.
Ystäväsi tarvitsee aikuisten apua! Avun ja tuen turvin hänellä on mahdollisuus toipua kokemastaan. Rikosilmoituksen tekemällä ystävälläsi on myös mahdollisuus saada oikeutta ja korvauksia kokemastaan.
Rikosilmoituksen voi tehdä millä tahansa poliisiasemalla ja RIKUsta on mahdollisuus saada tukihenkilö mukaan rikosilmoituksen jättämiseen. RIKUn lähimmän palvelupisteen löydät osoitteesta
http://www.riku.fi/fi/yhteystiedot/
Voitte mennä tapaamaan RIKUn työntekijää myös yhdessä.
Myös RIKUchattiin voi tulla kysymään tai keskustelemaan asiasta www.riku.fi/nuoret.
RIKUchat on auki arkisin noin 9:00-15:00 kun olemme toimistolla ja aina tiistaisin klo 17:00-19:00.
Olet toiminut tosi ystävän tavoin tullessasi kysymään neuvoja vaikeaan tilanteeseen!
Toivon sinulle rohkeutta toimia. Ystävällisin terveisin Nina, Rikosuhripäivys

View more

Anteeksi en tiedä kuuluuko tänne, mutta kysyisin sitä , että saako airsoft pelissä käyttää savukranaattia lähinnä vaan se miten metsän omistaja suhtautuu siihen?

Hei,
Kiitos kysymyksestäsi.
Arvelit ihan oikein, että me täällä RIKUssa emme ole tähän kysymykseen parhaita vastaajia. Erilaiset lupa-asiat pyrotekniikkaan ym. tehosteisiin liittyen eivät kuulu asiantuntemuksemme piiriin.
Tässä asiassa kannattaa kääntyä paikallisen pelastuslaitoksen puoleen, he osaavat varmasti paremmin ohjata tässä asiassa. Myös maanomistajan lupa kannattaa ehdottomasti varmistaa, ennen kuin lähtee savukranaatteja pelin tehosteena käyttämään. Näin ainakin on etukäteen varmistettu niin pelin turvallisuus kuin luvallisuuskin.
Tässä sinulle tiedoksi pari linkkiä, joista saat lisätietoa asiasta.
http://www.pelastustoimi.fi/pelastustoimi/pelastuslaitokset
http://www.pelastustoimi.fi/yhteystiedot/pelastuslaitokset
Mukavia ja turvallisia airsoft- pelejä toivotellen
RIKU/Pia

Naapuriin on avioliiton myötä muuttanut n 2 v sitten nainen joka paiskii ovia, tupakoi ikkunan alla... Ja nyt pihe-alueella sanoi minulle: "sinulla on päässä vikaa hakeudu hoitoon" (toisti useita kertoja). Miten tälläisen saa loppumaan.

Hei,
Ikävä kuulla, että naapurisi käyttäytyy huonosti, eikä noudata esimerkiksi yleisimpiä talo- ja kiinteistöyhtiöiden järjestyssääntöjä. Kertomasi kaltainen huutelu ja tupakointi ikkunan alla on ennen kaikkea todella huonoa käytöstä.
Jos mahdollista, ota asia puheeksi tämän naapurin kanssa. Joskus asiat voivat selvitä yhteisessä keskustelussa. Aina se ei tietenkään ole toimiva tapa. Siinä tapauksessa, sinun kannattaa ottaa yhteys oman talo- tai kiinteistöyhtiön isännöitsijään ja kertoa naapurisi käytöksestä kaikilta osin. Isännöitsijä voi sitten ottaa asiaa hoitaakseen.

Jos sääntöjen rikkominen tai häiritsevä käytös jatkuu, kartoita tilannetta myös muiden naapureittesi osalta, onko heillä samankaltaisia kokemuksia? Jos naapurustosta löytyy muiltakin samankaltaisia kokemuksia, viekää asiaa yhdessä eteenpäin.
Toivottavasti tilanne naapurisi kanssa muuttuu pian paremmaksi.
terveisin RIKU/Pia

View more

Miten pitä autta 20-30 vuotta oleva naista joka on pahoin pidelty ?

Hei,
Kiitos kysymyksestä. Hyvä kun tulit kysymään neuvoja ja kaikista hienointa on, että haluat auttaa.

Pahoinpitely voi olla fyysistä, psyykkistä tai seksuaalista. Uhri ei välttämättä tiedä mitä tehdä tai mistä hakea apua. Pahoinpitelyn uhri tarvitsee usein ulkopuolista apua ja tukea.

Jos tilanne on akuutti ja joudut todistamaan väkivaltaa tai epäilet kuulemasi perusteella, että nainen joutuu väkivallan uhriksi, niin tärkeä on soittaa hätäkeskukseen 112 ja kertoa asiasta.
Poliisin tehtävänä on tulla paikalle ja selvittää tilanne.
Jos kohtaat väkivallan uhriksi joutuneen henkilön, niin on myös tärkeä saattaa/ohjata hänet mahdollisimman pian lääkäriin. Lääkäri kirjaa ja hoitaa mahdolliset vammat, lääkitsee ja yleensä toivottavasti ohjaa jatkoavun piiriin.
Varmuuden vuoksi myös Sinä voit kertoa kyseiselle henkilölle Rikosuhripäivystyksen palveluista. Uhrin antaessa luvan voit myös välittää hänen tietonsa Rikosuhripäivystykseen ja me täältä otamme häneen yhteyttä. Voit tietenkin selvittää hänelle vaikka valmiiksi lähimmän RIKUn palvelupisteen puhelin ja osoitetiedot.

Rikoksen uhriksi voi joutua kuka tahansa ikään, kansallisuuteen tai sosiaaliseen asemaan katsomatta. Rikoksen uhrille koituu usein psyykkisiä, sosiaalisia, fyysisiä ja taloudellisia seurauksia. Joillekin ihmisille rikoskokemus aiheuttaa pientä harmia, toisille se on hyvinkin järkyttävä traumaattiseen kriisiin johtava kokemus. Väkivaltarikoksen uhrille tulee aina tarjota jatkoapua.
Tärkeintä on puuttua tilanteeseen ja auttaa väkivallan uhriksi joutunutta.
Kiitos kun välität!
Ystävällisin terveisin Nina

View more

mitä näistä käytät: insta,tube,face,twitter ?

Kiitos mielenkiinnostasi. Rikosuhripäivystys käyttää viestinnässään Facea ja Twitteriä. RIKUlla on myös aktiivinen yhteisö IRC-Galleriassa.

Olen lämpimästi tervetullut seuraamaan RIKUn toimintaa sosiaalisessa mediassa ja tykkäämällä RIKUsta saat ajankohtaista tietoa rikosuhriasioista.
Terveisin Nina, Rikosuhripäivystys

Moi! Jos askissa tulee paljon loukkaavia kysymyksia / Haukkuja niin voiko anonyymit saada selville?

Hei,
Kiitos kysymyksestä. Kurja kuulla, että sinulta on kysytty paljon loukkaavia kysymyksiä. Tämä on valitettavan yleistä tässä yhteisöpalvelussa. Vastasin viime viikolla samantyyppiseen kysymykseen ja vastaukseni sinulle on lähes identtinen edellisen kanssa.

Loukkaavat kysymykset satuttavat ja erityisesti kun ne kirjoitetaan pahaa tarkoittaen ja kiusaamismielessä. Ask.fm on latvialainen yhteisöpalvelu, jolla on noin 132 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää. Valitettavasti poliisilla ei riitä millään resursseja selvittää kaikkia ask.fm sivustolla tapahtuvia loukkauksia. Nettipoliisi Fobba twiittasi syyskuussa kiusaamiseen liittyvästä seminaarista, että ”Sivusto Ask.fm on leimattu maailman ikävimmäksi sivuksi.”
Olet toiminut järkevästi kun tulit kysymään neuvoja tässä tilanteessa.
Ask.fm etusivulta löytyy pienellä kirjoitettuna ”Turvallisuus” ja siellä osio ”Väärinkäytöskäytännöt”. Täältä voit lukea ohjeita, mitä voit tehdä tai miten estät jonkun sinua häiritsevän henkilön yhteydenotot. Esimerkiksi seuraavat ohjeet löytyvät väärinkäytöskäytännöistä:
Käyttäjän estäminen: Jos jokin Ask.fm käyttäjä kysyy jotain, joka tuntuu sinusta epämukavalta tai häiritsevältä tai saa sinut vihaiseksi, napsauta Estä käyttäjä -painiketta. Tämä estää käyttäjää lähettämästä sinulle lisää kysymyksiä, jos ne käyttävät Ask.fm-sivustoa alkuperäisestä IP-osoitteestaan…
Raportti-painiketta käyttäen voit lähettää meille tietoa sinua häiritsevästä kysyjästä jne…
Loukkaavien ja törkeiden kysymysten jälkeen olo voi tuntua kurjalta. Mietin, onko sinulla mahdollisuutta jutella jonkun sinulle läheisen ihmisen kanssa tästä asiasta? Tai olisiko koulussasi joku (opettaja, terveydenhoitaja, koulukuraattori), jolle voisit kertoa kiusaamisesta? Mielestäni on tärkeää, että vanhempasi ja opettajasi saisivat tietää, että sinulta kysytään loukkaavia juttuja netin kautta.
Toivon, että käyt tutustumassa Ask.fm turvallisuusohjeisiin. Hieman tylsä ohje on, että kannattaa miettiä, onko tämä sellainen sivusto tai yhteisöpalvelu, joka tekee sinulle hyvää. On paljon sellaisiakin nettisivustoja, jotka eivät mahdollista toisten loukkaamista nimettömästi.
Kenellekään ei ole hyväksi joutua sanoilla satutetuksi!
Mukavaa syksyä
Nina, Rikosuhripäivystys

View more

Liked by: Jessika Laakso

Voiko siitä saada rangaistuksen, jos katsoo porno alle 18v?

Hyvä, kun tulit asiaa kysymään, jos se vaivaa sinua.
Ei, pornon katsominen alaikäisenä ei ole rangaistavaa.
On kuitenkin hyvä tietää, että jos aikuinen näyttää alaikäiselle tai pakottaa alaikäistä katsomaan pornoa tai seksuaalista kasvurauhaa häiritseviä kuvia tai tallenteita, voi se olla rangaistavaa.
Katso myös aikaisempi (20.10.2014) vastauksemme pornon katsomiseen liittyen.
terv. .RIKU /Pia

hei. Olen eronnut 2 vuotta sitten ja yhteishuollossa 14 v tytär. Tytär minulla joka toinen viikonloppu. Ex asuu tyttäreni kanssa väkivaltaisen tausta omaavan miehen kanssa. Heitellyt entisia naisystäviä pitkin seiniä. Viime viikolla tyttäreni soitti että tuo mies heitellyt tytärtäni pitkin seiniä.

Hei, erittäin hyvä kun otit yhteyttä ja kerroit asiasta.
On varmasti todella raskasta kuulla oman tyttären joutuneen fyysisen väkivallan kohteeksi. Hienoa kuulla, että suhde tyttäreesi on niin hyvä, että hän soitti sinulle ja kertoi asiasta. Sinä olet vanhempana avainasemassa auttamaan tytärtäsi. Hienoa, että tyttärelläsi on vanhempi, jonka kanssa hän voi keskustella ja käydä läpi kokemaansa väkivaltaa.
Tärkeää on, että tyttäresi menee mahdollisimman pian lääkäriin, missä lääkäri voi todeta heittelystä tulleet pienetkin ruhjeet, mustelmat tai mahdolliset muut vammat. Lääkärin todistusta tarvitaan, jos asia etenee. Seuraavien käytännön neuvojen tavoitteena on suojata ja turvata tytärtäsi mahdollisilta uusilta väkivallan teoilta.
Fyysinen väkivalta perhe/lähisuhteissa on asia, josta tulee tehdä aina lastensuojeluilmoitus. Huonosta maineestaan huolimatta lastensuojelun tavoitteena on auttaa perheitä ja tietenkin turvata nuorta, hänen kehitystään ja hyvinvointiaan. Tärkeää on, että ilmoitus väkivallasta tehtäisiin viipymättä.

Fyysinen väkivalta 14-vuotiasta tytärtäsi kohtaan on myös rikos ja tapahtuneesta voi tehdä rikosilmoituksen missä tahansa poliisiasemalla. Myös sinä huoltajana voit tehdä rikosilmoituksen tyttäresi puolesta. Rikosilmoituksen jälkeen poliisi tutkii mitä on tapahtunut. Poliisi kutsuu erikseen kuulusteluun rikoksesta epäillyn (ex-puolisosi miesystävän), tyttäresi ja mahdolliset tapahtuman todistajat sekä kerää muuta todistusaineistoa. Rikosuhripäivystyksestä sinulla ja tyttärelläsi on mahdollisuus saada tukihenkilö käynnistyvään rikosprosessiin, mm. poliisin kuulusteluihin tai mahdolliseen oikeudenkäyntiin. Lisätietoja ja käytännön ohjeistusta saat lähimmästä RIKUn palvelupisteestä http://www.riku.fi/fi/yhteystiedot/
Hienoa, että olet toiminut vastuullisena vanhemapana ja kysynyt neuvoa vaikeassa tilanteessa. Lisäohjeistusta voit kysyä myös esimerkiksi oman paikkakuntasi lastensuojeluun soittamalla, ensin vaikka ihan nimettömänä.
Aktiivisesti toimimalla suojaat tytärtäsi mahdollisilta uusilta väkivallan kokemuksilta.
Ystävällisin terveisin Nina, Rikosuhripäivystys

View more

Onko pornon katsominen rikos? Vai miks se on kielletty alle 18v?

Hei,
Kiitos kysymyksestäsi. Hyvä, että tulit asiasta kysymään.
Kuva tai videomateriaalin luokittelu pornoksi ei ole yksiselitteistä, sillä yksimielisyyttä pornoksi luokittelemista on vaikea tehdä. Sen vuoksi kysymykseen on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta.
Pornoelokuvat, -videot ja - lehdet on luokiteltu yleensä ikärajasuosituksin. Niitä kannattaa noudattaa.
Pornoa sisältävä materiaali (kuvat, lehdet, videot yms.) on usein luokiteltu kielletyiksi alle 18-vuotiailta. Kiellon tarkoituksena on suojata lapsia ja alaikäisiä nuoria pornojulkaisujen sisällöiltä, jotka voivat häiritä kasvurauhaa, sisältää väkivaltaa tai loukata sukupuolisiveellisyyttä. Pornoa esittää seksuaalisuuden kaupallisuuden ja aikuisten valmiiden fantasioiden näkökulmasta. Sen vuoksi, on katsottu, että porno ei yleensä sovellu alaikäisille.
Laki kieltää julkaisemasta, levittämästä tai pitämään hallussaan pornoa sisältävää materiaalia, jossa on mukana alaikäisiä lapsia, eläimiä tai väkivaltaa.
Toivottavasti sait vastauksen mieltäsi askarruttaneeseen kysymykseen.
Jos asiassa jäi jokin vielä askarruttamaan sinua, tule juttelemaan siitä RIKUchattiin www.riku.fi /nuoret
terveisin RIKU/Pia

View more

Hei! Minua on kiusattu useasti ask.fm:ssä anonyymisti. Kommentit ovat loukanneet ja satuttaneet minua ja ne on kirjoitettu kaverini profiiliin. Kommenteissa on hyvin loukkaavasti sanottu minun ulkonäöstä. Voiko poliisi jotenkin selvittää kuka on kirjoittanut kommentit? Voinko tehdä rikosilmoituksen?

Hei, kiitos kysymyksestä.
Kuulostaa tosi kurjalta, että olet joutunut kiusaamisen ja loukkausten kohteeksi. Myös sanat satuttavat ja erityisesti kun ne kirjoitetaan pahaa tarkoittaen ja loukkaamismielessä. Ask.fm on latvialainen yhteisöpalvelu, jolla on noin 132 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää. Valitettavasti poliisilla ei riitä millään resursseja selvittää kaikkia ask.fm sivustolla tapahtuvia ulkonäköön ja kiusaamiseen liittyviä loukkauksia. Nettipoliisi Fobba twiittasi syyskuussa kiusaamiseen liittyvästä seminaarista, että ”Sivusto Ask.fm on leimattu maailman ikävimmäksi sivuksi.”
Olet toiminut todella hienosti kun tulit kertomaan kiusaamisesta ja kysymään neuvoja!
Ask.fm etusivulta löytyy pienellä kirjoitettuna ”Turvallisuus” ja siellä osio ”Väärinkäytöskäytännöt”. Täältä voit lukea ohjeita, mitä voit tehdä tai miten estät jonkun sinua häiritsevän henkilön yhteydenotot. Esimerkiksi seuraavat ohjeet löytyvät väärinkäytöskäytännöistä:
Käyttäjän estäminen: Jos jokin Ask.fm käyttäjä kysyy jotain, joka tuntuu sinusta epämukavalta tai häiritsevältä tai saa sinut vihaiseksi, napsauta Estä käyttäjä -painiketta. Tämä estää käyttäjää lähettämästä sinulle lisää kysymyksiä, jos ne käyttävät Ask.fm-sivustoa alkuperäisestä IP-osoitteestaan…
Raportti-painiketta käyttäen voit lähettää meille tietoa häiritsee sinua….
Satuttavien sanojen jälkeen olo voi tuntua todella kurjalta. Mietin, onko sinulla mahdollisuutta jutella jonkun sinulle läheisen ihmisen kanssa tästä asiasta? Tai olisiko koulussasi joku (opettaja, terveydenhoitaja, koulukuraattori), jolle voisit kertoa kiusaamisesta? Mielestäni on tärkeää, että vanhempasi ja opettajasi saisivat tietää, että sinua kiusataan netin kautta. Etenkin, kun kiusaaja on kirjoittanut sinusta ikäviä asioita myös ystäväsi profiiliin eli hän todennäköisesti tuntee tai ainakin tietää sinut ja ystäväsi.

Toivon, että jaksat käydä tutustumassa Ask.fm turvallisuusohjeisiin. Hieman tylsänä ohjeena neuvon, että viettäisit ystäviesi kanssa aikaa enemmän sellaisilla sivustoilla tai yhteisöpalveluihissa, mitkä eivät mahdollistaisi näin helposti haukkumisen ja kiusaamisen. Näin voisit välttyä ainakin pahimmilta loukkauksilta.

Kenellekään ei ole hyväksi joutua sanoilla satutetuksi!
Lempein syysterveisin, Nina, Rikosuhripäivystys

View more

Liked by: Etsivä Nettityö

Moikka. Isäni on alkoholin suurkuluttaja ja hän on narsisti(nen). Minusta tehtiin kyseisen asian takia aikoinaan lastensuojeluilmoitus (onneksi). Äiti asuu nykyään kahden isän kanssa, eikä uskalla lähteä pois suhteesta, koska iskä osaa olla erittäin kiero. Miten voisin auttaa äitiäni? T. 20-v tytär

Hei,
Kiitos kysymyksestäsi.
Hyvä, että olet saanut itsellesi apua lastensuojelun kautta.
On ymmärrettävää, että olet huolissasi äitisi tilanteesta ja pohdit, miten parhaiten voisit häntä auttaa.
Kysymykseesi ei varmasti ole olemassa helppoa tai yksinkertaista vastausta, vaikka äitisi olisi sinulle ilmaissutkin toiveensa lähteä pois suhteesta. Pelko ja häpeä ovatkin yleisimmät syyt, miksi esimerkiksi alistamista, henkistä tai fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa lähisuhteissaan kokeva eivät uskalla hakea apua.
Keskustele äitisi kanssa tilanteesta ja kysy häneltä suoraan, minkälaista apua hän toivoisi saavansa. Rohkaise häntä kertomaan asiasta myös muille luotettaville perheen ulkopuolisille ihmisille. Asiasta keskusteleminen ja avun hakeminen auttaa. Ratkaisua suhteesta lähtemisestä ei tarvitse tehdä kiireellä, jollei tilanteessa ole välitöntä vaaraa.
Muista, että myös sinun itsesi on tärkeää saada tukea tilanteessasi, etenkin jos äitisi ei vielä rohkene apua hakemaan. Älä jää yksin huolesi kanssa, vaan etsi myös itsellesi luotettava ystävä tai tukitaho, jossa voit tätä huoltasi käydä läpi. Sitä kautta voit myös löytää erilaisia näkökulmia ja keinoja auttaa äitiäsi.
Vaikka et kysymyksessäsi tuo esille kokeeko äitisi suhteessa fyysisen väkivallan uhkaa, niin hänen kokemansa pelko täyttää ainakin henkisen väkivallan määritelmän. Voit ohjata äitiäsi ottamaan yhteyttä esim. asuinpaikkakuntanne Turvakotiin tai etsiä yhdessä tietoa nettiturvakodista https://www.turvakoti.net/site/?lan=1. Myös esimerkiksi Naisten Linjan ja Varjomaailman sivuilta saatat löytää neuvoja. Tässä linkit sivuille: https://www.naistenlinja.fi/fi/julkinen/miten+voimme+auttaa/ ja http://www.varjomaailma.fi/
Sinä ja äitisi voitte tulla myös juttelemaan RIKUchattiin. Siellä on mahdollista keskustella nimettömästi yhdessä RIKUn työntekijän kanssa ja pohtia, mikä äitisi tilanteessa voisi auttaa parhaiten. RIKUchatin löydät täältä www.riku.fi. Se on auki varmimmin tiistai-iltaisin klo 17-19, mutta myös kaikkina arkipäivinä klo 9-15.
Voimia sinulle, toivottavasti sait vastauksesta hieman vinkkiä miten voisit äitiäsi auttaa.
Terv. RIKU/Pia

View more

Liked by: Etsivä Nettityö

Next

Language: English